|
TOIMINTALINJA 2010-2011
YLEISTÄ
Kajaanin Casamba on 25 vuotta alueellamme toiminut tanssiseura, joka seuran alkuvuosina oli keskittynyt pelkästään kilpatanssiin, mutta joka nyt tarjoaa runsaan tanssilajivalikoiman ja hyvät puitteet tanssin monipuoliselle harrastamiselle.
Seuran tarkoituksena on edistää tanssiharrastusta, tanssiurheilua, tanssiurheiluvalmentajien lajitaidon ja – tiedon tason ylläpitämistä ja kehittämistä sekä kehittää ja tukea lasten, nuorten ja aikuisten tanssiurheilua ja harrastusta.
Kajaanin Casamba on STUL:n ja SUSEL:N jäsen.
SEURAN VISIO Kajaanin Casamban tavoitteena on lisätä tanssiurheilun ja tanssiliikunnan tunnettavuutta alueellamme ja sitä kautta kasvattaa harrastajamäärää seurassamme. Erityisesti haluamme panostaa lasten ja nuorten tanssiharrastuksen lisääntymiseen. Pyrkimyksenä on kasvattaa lasten ja nuorten osuutta harrastajamäärästä.
Haluamme tarjota monipuolisen valikoiman tanssilajeja, joista jokainen tanssista kiinnostunut iästä, peruskunnosta tai aiemmasta harrastuneisuudesta riippumatta löytää omantasoisen ja kiinnostavan tanssilajin. Seura kouluttaa jatkuvasti uusia ohjaajia seuran tarpeisiin ja pyrkii antamaan laadukasta ohjausta kaikissa ryhmissään. Seura järjestää koulutusta sisäisesti nuorille ohjaajille, yhteistyössä Kainuun liikunnan kanssa.
Seura lähettää ohjaajiaan Suomen tanssiurheiluliiton järjestämiin valmentajakoulutuksiin sekä kutsuu ammattivalmentajia ja –kouluttajia vierailemaan seurassa.
Seura tukee tanssiurheilusta kiinnostuneita aloittamaan kilpaharrastuksen sekä kannustaa kaikkia tasapuolisesti osallistumaan kansallisen ja kansainvälisen tason kilpailuihin.
SEURAN EETTISET LINJAUKSET
Kaikki lapset ja nuoret ovat tasa-arvoisia ja heitä tuetaan ja kannustetaan tasa-arvoisesti taitotasosta riippumatta. Kaikille halukkaille tarjotaan mahdollisuus kilpailuihin ja esityksiin osallistumiseen.
Seuran toiminta on päihteetöntä ja lapsille ja nuorille korostetaan terveellisten elintapojen merkitystä. Seuran toiminnassa korostetaan hyviä tapoja, toisen huomioonottamista ja suvaitsevuutta. Harrastustoiminta tarjoaa iloa, mielihyvää ja onnistumisen kokemuksia.
Lajiharjoittelun lomaan sijoitetaan muutakin toimintaa, joka tukee hyvän yhteishengen syntymistä ryhmän keskuuteen. Jäsenistöltä pyydetään palautetta seuran toiminnasta toimintakausittain ja toimintaa pyritään kehittämään palautteen suuntaan.
SEURAN TAVOITTEET - Kasvatukselliset tavoitteet
- Urheilulliset tavoitteet
- Viihtymiseen ja ilmapiiriin liittyvät tavoitteet
- Terveellisiin elämäntapoihin liittyvät tavoitteet
- Eettiset tavoitteet
- Taloudelliset tavoitteet
Kasvatukselliset tavoitteet
Tavoitteena on, että lapset ja nuoret sisäistäisivät hyvät käytöstavat ja tietoisuus omasta toiminnasta ja sen vaikutuksesta ympäristöön selkiintyisi. Suvaitsevaisuus, toisen huomioon ottaminen sekä kunnioittaminen kuuluvat tärkeänä osana seuran toimintaan ja niiden merkitystä korostetaan ja tuodaan konkreettisesti osaksi harjoittelua ja valmennusta. Tavoitteena on myös, että lapsen ja nuoren luottamus omiin taitoihin kasvaisi. Kannustamalla ja positiivisella palautteella tuetaan jokaista omien tavoitteiden mukaisesti ja näin myös tanssijan itsetunto vahvistuu.
Tavoitteena on, että lapset ja nuoret oppisivat luonnollisesti suhtautumaan vastakkaiseen sukupuoleen. Koska erityisesti kilpatanssi on pariurheilua, opetellaan kunnioittamaan toista ja huomioon tanssipari hänen omine tapoineen ja tottumuksineen. Toisaalta opetellaan myös joustavuutta ja yhteisten päätösten tekemistä myös perheiden kesken. Tavoitteena on myös tukea lasta pettymyksen ja epäonnistumisen hetkellä ja auttaa negatiivisten tunteiden käsittelyssä. Lapsille ja nuorille korostetaan oman itsensä voittamista ja edistymistä -ei paremmuuden vertailua. Pyritään karsimaan voimakkaat ylilyönnit pettymyksen hetkellä, mutta sallimaan tunteiden ilmaisu myös epäonnistumisen hetkellä.
Urheilulliset tavoitteet
Tavoitteena on, että seura tukee tanssijan/parin urheilullisia tavoitteita, yksilöllisten tavoitteiden mukaisesti. Valmennus tähtää jokaisen yksilöllisen taitotason kehittymiseen. Harjoittelussa otetaan huomioon fyysiset ja psyykkiset kehitysvaiheet. Tällä pyritään siihen, että tanssiliikunta kehittää jokaista kokonaisvaltaisesti niin fyysisellä, psyykkisellä kuin emotionaalisellakin osa-alueella. Kehitys taataan sillä, että valmennus on suunnitelmallista, yksilön taidot ja tarpeet huomioonottavaa sekä mahdollisimman monipuolista. Harjoittelussa pyritään hyödyntämään myös muita lajeja ja tuntien suunnittelussa otetaan huomioon tanssijan ikä ja taitotaso.
Seuran tavoitteena on tukea ja kannustaa jokaisen kilpailullisia tavoitteita. Pareilla on vapaa valinta osallistua kilpailutoimintaan. Laadukkaan valmennuksen sekä seuran tuen puitteissa, kaikilla on mahdollisuus edetä kilpailutavoitteissaan itse asettamaansa päämäärään.
Viihtymiseen ja ilmapiiriin liittyvät tavoitteet
Seuran toiminnan tavoitteena on luoda seuran sisälle sellainen ilmapiiri, jossa jokainen tuntisi itsensä hyväksytyksi ja tasavertaiseksi jäseneksi. Toiminnan lähtökohtana on, että jokainen on yhtä tärkeä, ainutkertainen yksilö. Arvostaminen ei saa olla riippuvainen voittamisesta eikä kilpailumenestyksestä. Hyvä ilmapiiri saavutetaan avoimella ja kannustavalla toiminnalla. Seurassa pyritään keskustelemaan ja tiedottamaan toiminnasta ja tavoitteista jotta asiat eivät jää arvailujen varaan. Valmennuksessa korostetaan fyysisten taitojen lisäksi myös sosiaalisia taitoja, yhdessä tekemistä ja yhdessä iloitsemista. Tämä saavutetaan mm. järjestämällä yhteisiä kilpailumatkoja, leirejä ja tapahtumia. Tavoitteena on saada koko perhe mukaa seuran toimintaan. Tämä otetaan huomioon suunniteltaessa toimintaa. Tavoitteena on myös, että lapset ja nuoret oppisivat tanssin ja yhteisen tekemisen kautta suhtautumaan myönteisellä tavalla ympäristöönsä. Tämä kuitenkin edellyttää, että aikuisten antama malli on myönteistä. Näin ollen seuran toiminnan tavoitteena on myös tavoittaa perheet, jotta he omaksuisivat positiivisen toimintatavan joka sisältää myönteisiin
Seuran tavoitteena on myös kannustaa ja kiittää niin aktiivisia harrastajia kuin heidän perheitään työstä ja toiminnasta omien taitojen kartuttamisessa kuin myös seuran yhteisten asioiden hoitamisessa. Näillä toimilla pyritään lisäämään jokaisen yksilön suorituskykyä ja ryhmässä viihtymistä.
Terveellisiin elämäntapoihin liittyvät tavoitteet
Seuran tavoitteena on, että toiminta on päihteetöntä ja terveellisiä elämäntapoja korostavaa.Lapsille ja nuorille kerrotaan alkoholin, tupakan ja huumeiden aiheuttamista vaaroista sekä niiden vaikutuksesta niin fyysiseen kuin psyykkiseen suorituskykyyn. Koska lapset oppivat mallista, tavoitteena on informaatiolla saavuttaa lasten vanhemmat, valmentajat ja toimihenkilöt. On tärkeää, että aikuiset ymmärtävät olevansa vastuussa siitä, millainen päihdekulttuuri siirretään lapsille. Seuran periaatteena on, että seuran järjestämät tilaisuudet ovat päihteettömiä. Lapsille, nuorille ja heidän vanhemmille korostetaan terveellisiä elämäntapoja, joihin kuuluvat esimerkiksi monipuolisen ravinnon ja riittävän unen merkitys.
Eettiset tavoitteet
Eettisiin tavoitteisiin sisältyvät kaikki edelliset tavoitteet. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on taata kaikille lapsille, nuorille, aikuisille ja heidän taustajoukoilleen tasa-arvoinen kohtelu. Tämä sisältää sen, että jokaisella on mahdollisuus osallistua seuran toimintaan ja valmennukseen tasapuolisesti taitotasoon katsomatta. Seura kannustaa ja tukee kaikkia jäseniään omissa tavoitteissaan, tähtäsivät ne sitten kuntotason ylläpitämiseen, harrastustoimintaan tai taitotason kehittymiseen ja sitä kautta kilpailullisiin tavoitteisiin.
Taloudelliset tavoitteet
Seuran tavoitteena on taloudellisesti taata lapsille, nuorille ja aikuisille laadukas harrastus ja valmennus. Tähän tavoitteeseen päästään huolehtimalla taloudesta ja kasvattamalla jäsenmäärää, jotta seuralla jatkossakin olisi mahdollisuuksia satsata ammattitaitoisiin ammattivalmentajiin. Seuran toimesta pareille järjestetään harjoituskaudella leirejä ja valmennuspäiviä. Seura osallistuu myös mahdollisuuksien mukaan kustannuksiin esim. yhteisten kisamatkojen järjestelyissä. Jotta taloudellisiin tavoitteisiin päästäisiin tarvitaan seuran kaikkien jäsenten yhteistä panostusta mm. talkootoimintaan ja osallistumista erilaisiin varainhankintakampanjoihin. Myös suhde omaan kaupungin johtoon pyritään pitämään hyvänä. Tavoitteena on, että seura pystyy järjestämään vähintään yhdet tanssiurheilukilpailut vuodessa ja näin ollen tuomaan tanssiurheilua esille laajemmalti. Tavoitteena on myös kouluttaa seuran jäseniä toimihenkilöinä, valmentajina ja ohjaajina mahdollisuuksien mukaan.
KÄYTÄNNÖN TOIMINTAPERIAATTEET
Ryhmien muodostus
Seuran ryhmät muodostetaan pääsääntöisesti tanssijan/parin iän ja lajin mukaan. Lajin harrastus aloitetaan alkeisryhmässä jossa harjoitellaan lajin alkeet ja josta taitojen edetessä siirrytään jatkoryhmiin. Joskus ryhmien muodostamiseen voi myös vaikuttaa tanssijan/parin harrastuksen kesto sekä ryhmäkoko. Seuraavan kauden ryhmille varmistetaan ohjaajat hyvissä ajoin ennen kauden alkua.
Harjoitusmäärät
Seuramme tarjoaa opetusta lapsille ja nuorille vähintään kerran viikossa.Mahdollista on myös osallistua useamman ryhmän harjoituksiin.Ryhmätuntien lisäksi seura tarjoaa mahdollisuuden kerran viikossa omaehtoiseen harjoitteluun.
Kilpatanssijat saavat ammattivalmennusta sekä vakio – että latinalaistansseissa kerran kuukaudessa.Seura ja valmentajat kannustavat myös pareja ottamaan yksityistunteja omien tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti sekä osallistumaan leireille.
Osallistuminen kilpailuihin
Seuran toiminnan periaatteena kilpailemisen osalta on, että jokaiselle parille annetaan mahdollisuus ja heitä rohkaistaan osallistumaan kilpailuihin omalla taitotasollaan, Jokainen pari luo kuitenkin itse omat tavoitteensa kilpailuihin osallistumisen osalta. Seura ja valmentajat tukevat tavoitteiden asettamisessa sekä tavoitteisiin pääsemisessä.
Tiedotus seurassa
Seuran hallitus nimeää tiedotusvastaavan joka pääsääntöisesti vastaa toiminnan tiedottamisesta ja yhteydenpidosta esim. lehdistöön. Seura käyttää tiedotuskanavana sähköpostia, jota kautta ohjaajille/jäsenistölle postitetaan tiedotteet. Seuralla on myös omat kattavat kotisivut, jotka ovat informatiiviset sekä omalle jäsenistölle että ulkopuolisille käyttäjille. Seuran seinillä on jokaisella jaostolla omat ilmoitustaulunsa sekä ilmoitustaulut yleisiä asioita varten. Tiedotteita koteihin jaetaan myös lasten kautta. Jäsenistölle pyritään tiedottamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa mm. tulevista tapahtumista. Casamballa on oma profiili myös facebookissa.
Talkootyö ja seuratoimijoiden rekrytointi
Jotta seura pystyy järjestämään erilaisia tapahtumia, vaatii se seuraväeltä talkoohenkeä. Periaatteena on, että talkootyö perustuu jokaisen vapaaehtoisuuteen. Seura pyrkii kannustamaan talkoisiin osallistumista mm. sillä, että yhteisellä työllä parannetaan seuran yhteishenkeä ja ilmapiiriä sekä pystytään taloudellisesti turvaamaan laadukas valmennus, leiritoiminta sekä mahdollisuus järjestää kilpailutoimintaa. Kaikkia seuran jäseniä pyritään aktivoimaan ja etenkin uusia vanhempia toivotaan aktiivisesti mukaan seuratoimintaan. Tämä edesauttaa myös uusien jäsenten tutustumista seuran käytäntöihin ja toimintaan.
Seuratyöntekijöiden kiittäminen
Hallituksen toimesta pyritään muistamaan ja kiittämään aktiivisia seuran työntekijöitä. Hallitus muistaa erilaisten tapahtumien yhteydessä työntekijöitä, jotka omalla panoksellaan mahdollistivat tapahtuman. Kiittämisen muotoja ovat mm. kiitoskirjat, kahvitukset, ilmaiset pääsyliput kisoihin ja taloudelliset muistamiset esim. stipendit.
Esiintymiset
Erilaisilla yhteisöillä ja yrityksillä on mahdollisuus tilata seuran pareja ja ryhmiä esiintymään omiin tilaisuuksiinsa. Seura ja valmentajat kannustavat tanssijoita, mutta osallistuminen esiintymisiin perustuu kuitenkin vapaaehtoisuuteen. Tavoitteena on tehdä tanssia tunnetuksi ja samalla tanssijat saavat esiintymiskokemusta. Esiintyviä pareja tai tanssiryhmiä muistetaan seuran puolesta harkinnan mukaan. Toisaalta esiintymisillä on myös kasvattava vaikutus. Lapset ja nuoret näkevät kuinka omalla panoksellaan voi vaikuttaa yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa.
Suhde yhteistyökumppaneihin
Seura pyrkii pitämään hyvät suhteet yhteistyökumppaneihintiedottamalla omasta toiminnastaan ja osallistumalla heidän tarjoamiinsa palveluihin ja koulutuksiin. Kajaanin Casamban yhteistyökumppaneita ovat mm. Kainuun liikunta, koulut, yliopisto, Kajaanin tanssi, Kaukametsän opisto. Stul, SUSEL Seuralla on myös ollut onni saada muutamia sponsoreita jotka ovat tukeneet seuran toimintaa. Vastaavasti sponsorit ovat saaneet näkyvyyttä mm. seuran nettisivuilla.
Seuran toimintamuodot
Kajaanin Casamba järjestää jäsenistölleen tanssiurheilun alkeis- ja jatkotason harrastustoimintaa, tanssia kuntoilumuotona, tanssiurheiluvalmennusta ja kilpailutoimintaa. Seurassamme on mahdollista harrastaa n. 30 eri tanssilajia ja ohjaajia on n. 40. Seuraavassa luettelo lasten ja nuorten ryhmistä.
Alle kouluikäisten ryhmät: 7.-20 vuotiaat lapset ja nuoret: Lasten lattarit 7.-10v.Kilpatanssin alkeet Muksumix ja tähtitanssiryhmä 7.-12 v. - Kilpatanssin E- ryhmä
- Kilpatanssi D-A ryhmä
- Show/hip hop 8-10v
- Show/hip hop alle 13v alkeet
- Show/hip hop alle 13v jatko
- Show/hip hop yli 13v alkeet
- Show/hip hop yli 13v jatko
- Show/hip hop yli 13v jatko 1
- Show/hip hop yli 13v jatko 2
- Show/hip hop yli 13v jatko 3
- Show/hip hop liikkis
Osassa ryhmiä (kilpatanssi) on mukana myös aikuisia sekä aikuistenbailatino ryhmissä alle 20 vuotiaita.
Harrastehinnat: 45min ryhmä 40e, 1h ryhmät 50€ ja 1½ ryhmät 60€, opiskelija alennus 5€, perhealennus: kolmas harrastaja saa 10€ alennuksen, neljäs 20€ alennuksen jne. Jos harrastaa useammassa ryhmässä niin alennus, kahdesta 28%, kolme tai useampi ryhmä 102€. Lisäksi seuran pareilla on mahdollisuus varata valmentajilta yksityistunteja. Seura pyrkii järjestämään syksyisin sekä keväisin valmennuspäivän tai viikonlopun sekä kesällä kesäleirin.
OPERAATIO PELISÄÄNNÖT
Nuori Suomi vastaava järjestää toimintakauden alussa seuran ohjaajille tutorointi-tilaisuuden, jossa hän opastaa ohjaajia laatimaan pelisäännöt yhdessä ryhmänsä lasten ja nuorten ja heidän vanhempiensa kanssa. Ohjaajille esitellään keskustelujen tukimateriaali ja sovitaan päivästä. johon mennessä pelisäännöt tulee olla laadittuna. Seuramme kaikkien lasten ja nuorten valmennusryhmien kanssa käydään läpi pelisääntökeskustelu uuden kauden alussa. Yhdessä ohjaajan kanssa lapset ja nuoret miettivät mitkä asiat ovat tärkeitä juuri sen ryhmän kannalta, jotta jokainen voisi nauttia ja osallistua valmennukseen motivoituneena ja iloisella mielellä. Toimintakauden alussa järjestetään myös vanhempainillat jokaiselle ryhmälle. Vanhempien kanssa käydään läpi lasten ja nuorten tekemät pelisääntösopimukset ja tehdään vastaavat myös heidän kanssaan. Sopimuksia tarkastellaan aika-ajoin kauden aikana valmennuksen ohessa ja niihin palataan tarvittaessa. Muutamia esimerkkejä ryhmien pelisäännöistä
Lasten ja nuorten sekä vanhempien luomat pelisäännöt kulkevat käsi kädessä. Juniorien ja nuorten ryhmän säännöissä mainitaan esimerkiksi se, että kaikki pyrkivät olemaan harjoituksissa ajoissa ja asianmukaisissa varusteissa. Myös vanhemmat pitivät tätä asiaa tärkeänä. Lapset ja nuoret korostivat myös toisten huomioonottamista ja sitä, että toisten kannustaminen niin harjoituksissa että kilpailuissa on tärkeää. Vanhempien keskustelussa tämä nousi erittäin tärkeäksi asiaksi. Vanhempien mielestä seuran sisällä toisen kannustaminen on todella tärkeää ja tällä hetkellä se on myös hyvin näkyvää. Lapset/nuoret kannustavat toisiaan aidosti niin kilpailutilanteessa kuin muutenkin. Vanhemmat korostivat myös hyvien suhteiden merkitystä toisiin vanhempiin. Terveelliset elämäntavat ja päihteettömyys nousi esille sekä lasten/nuorten että vanhempien pelisäännöistä. Vaikka monet lapset/nuoret tähtäävätkin kilpailuihin ja niitä silmälläpitäen harjoitellaan, harjoitukset eivät kuitenkaan luo kilpailutilanteita.
Harjoituksissa pyritään siihen, että lasten/nuorten taito kehittyy kokonaisvaltaisesti. Tavoitteena on, että lapsille ja nuorille kehittyy omaehtoinen tarve oppia ja kehittyä lajissa. Tähän päästään luomalla valmennustilanteet sellaisiksi, joissa vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Näin ollen harjoitukset eivät saa muodostua pakonomaisiksi vaan tilanteiksi jossa lapset ja nuoret ovat vastuussa itselleen ja ryhmälle omasta suorituksestaan. Omaehtoisen motivaation löytyessä lapselle nuorelle kehittyy luonnollinen tarve kehittyä ja oppia uusia asioita ja taitoja.
SEURAN ORGANISAATIO
Seuraa johtaa sen syyskokouksessaan valitsema johtokunta, joka vastaa ja huolehtii sen talouden ja omaisuuden hoidosta ja toiminnasta. Johtokuntaan kuuluu yhdeksi toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja sekä 8 varsinaista jäsentä. Johtokunta jakaa sille kuuluvat tehtävät järjestäytymiskokouksessaan. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin sekä muut toimihenkilöt vuodeksi kerrallaan. Seurassamme toimii kolme eri tanssilajijaostoa; Kilpatanssi- ja bailatinojaosto, lavatanssijaosto ja R-jaosto. Jaostot valitsevat keskuudestaan tarvittavat toimihenkilöt, kuten puheenjohtajan, sihteerin, tiedotusvastaavan ja muita tarvittavia toimihenkilöitä. Jokaisesta jaostosta tulee olla edustaja johtokunnassa, jotta tiedonkulku varmistuu jaostoille hallituksen päätöksistä ja seuran tapahtumista. Jaostot laativat kukin oman toimintasuunnitelmansa ja budjettinsa ja seuraavat kauden aikana budjetin toteutumista.
JOHTOKUNNAN JÄSENTEN TOIMENKUVAT
Puheenjohtaja
- johtaa ja koordinoi koko seuran toimintaa
- laatii hallituksen kokousten esityslistat
- toimii hallituksen kokousten puheenjohtajana ja kokoonkutsujana
- pitää yhteyksiä yhteistyökumppaneihin ja toimii seuran edustajana erilaisissa tilaisuuksissa
Varapuheenjohtaja
- toimii hallituksen kokousten puheenjohtajana puheenjohtajan poissa ollessa
Sihteeri
- toimii kokoussihteerinä ja kirjoittaa kokouspöytäkirjat
- kokoaa jaostojen laatimat budjetit, toimintasuunnitelmat ja kertomukset
- hoitaa asiat jäsenliittoon
Taloudenhoitaja
- vastaa seuran kirjanpidosta yhteistoiminnassa tilitoimiston kanssa
- maksaa seuran laskut
- huolehtii käteiskassasta ja kassakirjanpidosta.
Jäsenrekisterin pitäjä
- päivittää rekisteriä
- kerää harrastus- ja jäsenmaksuja
- ylläpitää parikortistoa
Nuorisovastaava - pitää yhteyksiä Nuori Suomi ry:hyn
- toimii Nuori Suomi sinettiseuravastaavana
- seuraa lasten, juniorien ja nuorten asioita
Tiedottaja
- ylläpitää seuran nettisivuja yhdessä puheenjohtajan kanssa
- tarjoaa lehdistölle juttuja ja kuvia sekä hoitaa seuran lehti-ilmoitukset
- yhteydenpito Tanssiurheiluliiton tiedottajaan
- laatii seuran sisäiset jäsentiedotteet yhteistyössä jaostojen kanssa
Kilpatanssijaoston toimihenkilöitä:
Puheenjohtaja
- kutsuu jaoston koolle ja laatii esityslistan
Sihteeri
- toimii kokousten pöytäkirjanpitäjänä
- tiedottaa kokouspäätöksistä harrastajia
Kilpailuvastaava - vastaanottaa saapuvat kilpailukutsut ja saattaa ne seuran kilpaileville pareille tiedoksi
- hoitaa seuran parien kilpailuilmoittautumiset
- seuraa parien luokkanousupisteiden kehitystä ja päivittää uudet paritiedot tanssiurheiluliittoon
Valmennusvastaava
- koordinoi seuran valmennustoimintaa
- seuraa valmennusbudjettia
- pitää yhteyttä ammattivalmentajiin
Kisamatkavastaava
- järjestää yhteiskuljetukset kisapaikoille ja huolehtii matkalaskuista
Lisäksi tärkeitä seuratoimijoita ovat
- Pirtti-isäntä, joka huolehtii tanssisalin ja kiinteistön kunnossapidosta ja viihtyvyydestä.
- ATK-vastaava, joka huolehtii tietokoneiden ja musiikkilaitteiden toimivuudesta.
|