Tankotanssi
Hyvät harrastajamme,
tankotanssin harrastetilat syksy 2026 ajalle ovat olleet tutkittavana ja työn alla edelleen Kajaanin kaupungilla, tilojen sijainti on Kajaanihallilla. Tämän hetken saamamme aikataulun suhteen tilat olisivat käytössämme aikaisintaan lokakuussa.
Kajaanissa tankotanssia voi harrastaa Casamban lisäksi Terapia- ja liikuntastudio Ompussa, jossa on myös alkamassa lasten ja nuorten ryhmä. Opettajana kiva Viivi Lääti, seuramme koulutusohjelman mukaisesti Tankotanssiliitto ry junioriohjaaja koulutuksen saanut ohjaaja.
Olemme pahoillamme harrastetiloissamme tapahtuvan muutoksen aiheuttaman harrastusmahdollisuuden estymisen suhteen.
Tiedotamme mahdollisesti alkavista ryhmistä välittömästi, kun saamme varmuuden tilojen käytöstä syyskauden aikana.
Kuitenkin kevätkauteen 2027 uusin entistä ehommin suunnitelmin !
Tankotanssi on tanssi- ja liikuntamuoto, jossa käytetään lattiasta kattoon ulottuvaa tankoa. Liikuntamuotona laji kehittää erityisesti voimaa, notkeutta ja koordinaatiota.
Casamba järjestää tankotanssitunteja eri ikäisille ja eritasoisille tanssijoille. Ryhmissä voi harrastaa myös suuntautuen esiintymiseen sekä kilpailijan polulle harrastajan niin halutessa.
Olemme Tankotanssiliiton jäsenseura, tarjotaksemme seuran harrastajille mahdolisuuden edetä kilpailutasolle niin halutessaan ja tuomalla tarjolle liiton tarjoamat edut. Seura tukee mahdollisuuksien mukaan kisaavia harrastajia. Tuesta yms. olethan yhteydessä toimisto@casamba.fi tai puh. 044 5217999 tai 040 8200974/viesti, otamme yhteyttä.
Tervetuloa harrastamaan !